Nepan päiväkirja

5.2.2016

Nepa vaihtaa painoa jalalta toiselle ja jatkaa heinän nyhtämistä syöttölootasta. Sen loimi roikkuu melkeimpä kokonaan toisella kyljellä, häntäremmi makaa maassa, yllättäen. On se jo kumma. Montakohan loimea tälle tyypille täytyy ostaa, että edes yksi pysyisi ehjänä? Lähdemme pian tarhasta naru yhdessä ja remmi toisessa kourassa. Puolivälissä aitausrivistöä poika nostaa päänsä ylös ja päästää kunnon miehekkään hirnahduksen naapurin tammalle. Saija heilauttaa kättään tervehdykseksi ja ratsastaa Ilmalla ohi tallipihan edestä vievän tien. Ilma nyt on tuollainen yhdeksänvuotias suokkitamma, jolla tuntuu olevan iänikuinen kiima. Saija se siitä aina välillä kertoilee, kuinka kerrankin neiti oli päättänyt keikistellä tarhakaveri Ruupertti-ruunan edessä. Ei vanha pappa ollut oikein innostunut ja päättikin mennä kauimmaiseen nurkkaan tarkkailemaan toista.

Nepa oli hetken päästä taas tyynenä ja lupsakkana, kun sain kiinnitettyä sen tallikäytävälle. Vetaisen loimen selän ylitse ja nakkaan sen vähän kauemmas käytävän reunalle. Poika kääntää korviaan ääneen suuntaan ja katsoo kohta taakseen, ei loimea vaan satulaa kantavaa Ainoa kohti. Satulan päällä tasapainottelee ruskeat suitset jota kilisevät kuolainten osuessa toisiinsa. "Hei", hän sanoo ja asettaa varusteet telineeseen. Pyyhkäisten hiukset pois silmiltään Aino kääntyy pian puoleeni. "Terve. Ajattelitko ottaa Lentsikan kentälle?" kysyn ja katson kelloon. Se on lähestymässä kahtatoista. Aino ravistaa päätään: "Vien Akun maastoon, Amanda tulee myöhemmin niin otan kentällä ennen sitä jotaki rentoa. Amanda meinasi Nassua." Nyökkäilin mukana. "Nassulle sitten suojat mukaan, parasta vaikka kaikkiin jalkoihin. Nepan kanssa käydään parisenkymmentä minuuttia kentällä ihan vain maasta. On siinä ihan hyvin tilaa", sanon, putsaan samalla pojan kavioita. 

Lumi oli tamppautunut kentälle muodostaen aivan mahtavan pohjan. Siinä me sitten otettiin Nepan kanssa pari naksutustyöskentelyharjoitusta. Se muisti edellisiä harjoituksia, mitä tehtiin pari päivää sitten. Opetin sille väistämistä, jota se aika-ajoin toi esille muutaman kerran. Siinä tuli pari hyvää pätkää, joten päätin lopettaa onnistumiseen ja samoihin aikoihin tallin edustalle parkkeerasi myös musta Jeeppi. Autosta nousi pian Amanda, joka suuntasi mitä pikimmiten tietenkin talliin. Hetkeä myöhemmin, Aino tuli ulos ovesta Lentsikan kanssa. Sillä oli päällään heijastinliivejä sun muita valoa heijastavia härpäkkeitä. Korvahuppukin oli täynnä sitä samaa hehkuvaa kangasta. Käytin Nepaa vielä tallissa pienellä harjaustuokiolla. Ennen kuin vein sen tarhaukseensa, laitoin takaisin häntäremmittömän loimen, johon olin kyhäillyt itse jonkinlaisen pidikkeen häntäpäähän. All good.